Yrittämisestä ei kuitenkaan missään tapauksessa voi puhua. Olen päivätyössä käyvä ihminen ja teen tätä harrastusmielessä aina kun ehdin (eli käytännössä viikonloppuisin). En oikeastaan tule tienaamaan tällä juuri mitään ja ns. tuntipalkka jää todennäköisesti alle kaksi euroa per vaate. Teen tätä koska pidän tästä. En rahan perässä. Mutta veroni maksan tunnollisesti kuten jokaisen käsityöläisen pitäisi.
Suomessa syntyy vuosittain noin 120 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Se on yli 24 kiloa jätettä juuri sinunkin kaapistasi. Eikö siitä olisi voinut tehdä jotain? Eikö sitä olisi voinut käyttää uudestaan. On niin helppoa heittää vaatteita pois. Keräyslaatikoihin ja kirpputoreille. Mutta entä se lempipaita jonka hampaita kiristellen viskasit kierrätyskasaan? Minä ostan sen kirpputorilta ja herätän sen uudelleen eloon.
Siksi 2.0-blogi on olemassa. Haluan jakaa käsillä tekemisen iloja. Haluan, että muutkin innostuvat ajatuksesta herättää omat vanhat rievut uuteen elämään. Niitä rakkaita riepuja ei tarvitse heittää pois jos niille keksii jotain uutta tekemistä. Minä haluan nähdä enemmän t-paidoista tehtyjä tyynynpäälisiä ja leluista tehtyjä koruja. Minä haluan nähdä tyhjempiä roskakoreja ja siistimpiä kirpputoripöytiä.
Julkaisen kaksipistenollaan DIY ohjeita aina vaatteista ja kodintekstiileistä ruokiin ja leivontaan.
Kaksipistenollalta löytyy nyt verkkokauppa facebookista sekä tunnukset instagramista joten käykääpä vilkaisemassa sieltä. Kaksipistenollasta myydyistä tuotteista aina jokaista alkavaa 10€ kohden lahjoitetaan 1€ hyväntekeväisyyteen.
Itse olen 22-vuotias nuori naisen alku Espoosta, mutta koska tämä blogi on käsillä tekemistä varten, voi minusta lukea lisää täältä. Hurjan uteliaan kannattaa tutustua erityisesti tähän.
Suomessa syntyy vuosittain noin 120 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Se on yli 24 kiloa jätettä juuri sinunkin kaapistasi. Eikö siitä olisi voinut tehdä jotain? Eikö sitä olisi voinut käyttää uudestaan. On niin helppoa heittää vaatteita pois. Keräyslaatikoihin ja kirpputoreille. Mutta entä se lempipaita jonka hampaita kiristellen viskasit kierrätyskasaan? Minä ostan sen kirpputorilta ja herätän sen uudelleen eloon.
Sinä olisit voinut tehdä samoin.
Siksi 2.0-blogi on olemassa. Haluan jakaa käsillä tekemisen iloja. Haluan, että muutkin innostuvat ajatuksesta herättää omat vanhat rievut uuteen elämään. Niitä rakkaita riepuja ei tarvitse heittää pois jos niille keksii jotain uutta tekemistä. Minä haluan nähdä enemmän t-paidoista tehtyjä tyynynpäälisiä ja leluista tehtyjä koruja. Minä haluan nähdä tyhjempiä roskakoreja ja siistimpiä kirpputoripöytiä.
Julkaisen kaksipistenollaan DIY ohjeita aina vaatteista ja kodintekstiileistä ruokiin ja leivontaan.
Kaksipistenollalta löytyy nyt verkkokauppa facebookista sekä tunnukset instagramista joten käykääpä vilkaisemassa sieltä. Kaksipistenollasta myydyistä tuotteista aina jokaista alkavaa 10€ kohden lahjoitetaan 1€ hyväntekeväisyyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti